odotuksia,oletuksia ja toiveita- omat rajat ja voimavarat voivat tulla vastaan myös jouluna.

”Se on aivan helppo juttu, näin vain teet” Olen törmännyt elämäni aikana tilanteisiin, joissa tuo äskeinen lause on tuntunut mahdottomalta. Moni asia tuntuu helpolta, jos on jaksamista ja hyvinkin työläältä jos voimat ovat vähissä. Se, onko meillä innostusta ja jaksamista ryhtyä toimeen tai opetella uutta, kertoo sen hetkisistä voimavaroistamme eivät kyvyistämme tai arvostamme ihmisinä. Uupuneena kokee usein itsensä aikaansaamattomaksi ja huonommaksi ihmiseksi kun ei pysty samaan kuin muut. Tai ainakin näin mieli saa ajattelemaan, että muuta jaksavat aina ja paremmin. Kaiken kukkuraksi uupunut syyllistää ja vieläpä häpeää itseään. Pelkoakin voi nousta pärjäämisestä ja elämästä selviämisestä tulevaisuudessa. Ja tämä kaikki pahentaa omaa toipumista. Aina ei täydy jaksaa yli voimavarojen.

Elämä tuo jokaiselle vastaan ​​välillä vaikeampia elämänvaiheita, jotka kuluttavat voimia. Silloin on tärkeämpää pysähtyä ja kuunnella; miltä minusta tuntuu ja mikä tarve tunteen alla on? Mikä tai mitkä asiat minua eniten kuormittaa? Onko se minun oma sisäinen tunneristiriita vai joku muu asia? Mistä voisin vähentää tai mitä voisin muuttaa, jotta jaksaisin paremmin?

Omien rajojen asettaminen itselle ja muille on yksi tärkeimmistä taidoista elämässä. Sitähän opetellaan jo lapsena ensimmäisen kerran kolme vuotiaana, uhmaiässä. Itsen vertaaminen toisiin ei myöskään tue sinun hyvinvointiasi, koska jokaisen elämäntilanne ja jaksamisen aste voi olla eri kohdin erilaista. Oman voinnin ja rajallisten voimavarojen ymmärtäminen on olennaista, jotta on helpompi olla itsemyötätuntoinen ja suunnitella tulevaa realistisemmin oma vointi huomioiden.

 Jaksamisen tason huomaa etenkin tämmöisenä latautuneena joulunaikana. Joulu lähestyy ja tuo mukanaan paljon tunnepitoisia muistoja menneiltä vuosilta, lapsuudesta asti. Ajatukset hyvästä joulusta kumpuaa usein muistoista, jotka ovat hetkiä, tilanteita ja asioita kuten kodin tunnelmaa, koristeita, leivontahetkiä ja jouluruokien tuttuja tuoksuja tai käytännöllisiä tapoja. Se minkälaiseen joulunviettoon olemme tottuneet, jatkamme usein samoja perinteitä vuosi vuodelta. Monia perinteitä haluaa vaalia ja jatkaa, koska ne kokee tärkeäksi. Parasta on kuitenkin se, että niistä kaikista tottumuksista voimme valita omaa joulua lämmittävimmät asiat ja unohtaa sellaiset, jotka eivät tunnu omalta tai niin tärkeältä.

On siis hyväksi pohtia, mitä minä pidän tärkeänä ja miksi. Miten haluan viettää joulua ja mihin kaikkeen riittää intoa ja jaksamista juuri tänä jouluna. Mitkä asiat tuovat minulle hyvää mieltä. Ja mitä haluan kenties välittää lapsilleni.

Ihanaa omannäköistä ja tunnelmallista joulun aikaa sinulle! ❤️

❤️Jouluterveisin Aino

Jätä kommentti